Tekstikoko
 
fiilis-alasivu-2017.png
 
Asuminen ja ympäristö

Kaupunki rakentaa

Kiiruun koulu

Kiiruun koulukeskuksen uudisrakennushankkeen rakennustyöt ovat alkaneet maaliskuussa 2016 ja arvioitu valmistumisaika on tammikuun loppu 2018.

 

Ajankohtaista Kiiruun koulusta

13.11.2013

KIIRUUN KOULUKESKUS / UUDISRAKENTAMINEN JA VÄISTÖTILAT


Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Kiiruun koulukeskuksen uudisrakentamisen päätöksellään 27.3.2013 / § 53. 

Oikaisuvaatimusten takia hanke ei ole päässyt etenemään alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Väliaikaisia opetustiloja on hankittu ja opetusjärjestelyjä tehdään koko ajan. Väliaikaisia tiloja kutsutaan virallisesti ns. väistötiloiksi.

Ensimmäiset väistötilat valmistuvat marraskuussa 2013 urheilukentän viereen. Siellä on kahdeksan opetustilaa sekä hallinnon ja oppilashuollon tiloja. Näitä tiloja tullaan hyödyntämään myös Somero-opiston opetustiloina koulupäivien päättymisen jälkeen. Lisäksi koulukeskus käyttää jo tällä hetkellä opetus- ja/tai hallintotiloina uimahallin neuvotteluhuonetta, Jukolan tiloja, Kiiruun taloa ja kaupunginvaltuuston tiloja. Kaikki nämä tilat sijaitsevat koulukeskuksen läheisyydessä, koska yläkoulun ja lukion aineenopetusta ei voi hajauttaa hallitsemattomalle etäisyydelle.

Kaupunginvaltuusto varasi myös riittävät määrärahat 11.11.2013 / § 93 väistötilojen lisähankkimiseksi. Sivistyslautakunta esitti kokouksessaan 12.11.2013 / § 72, että tässä toisessa hankintavaiheessa välitön lisätarve on vuokrata 8-10 lisäluokkaa (á 56-60 m²). Sen jälkeen väistötiloja tulee hankkia joustavasti tarpeen mukaan.

Tilahallinto on selvittänyt, että saatavilla olisi 1/ 2014 mennessä em. määrä luokkatiloja ja sen takia tekninen lautakunta kokoontuu nopealla aikataululla, 19.11.2013, hankinnan toteuttamiseksi.

Kaupunginvaltuusto, kaupunginhallitus, tekninen lautakunta ja sivistyslauta-kunta ovat sitoutuneet turvallisen ja terveellisen oppimis- ja työympäristön vaatimiin järjestelyihin ja hankintoihin.

sivistysjohtaja Laila Mäkelä


Kommentit:

Ei kommentteja

Kirjoita kommentti:

Sähköpostiosoite (ei näytetä kommentin yhteydessä) *

Nimimerkki *

Kommenttisi *


28.05.2014

Kiiruun kouluhanke etenee

Lue lisää


10.03.2014

Sisäilmatyöryhmän muistio 27.2.2014

Lue lisää


21.02.2014

Hankkeen eteneminen

Lue lisää


20.02.2014

Yläkoulun ja lukion muutto

Lue lisää


26.11.2013

SISÄILMATYÖRYHMÄN KOKOUSMUISTIO 21.11.2013

Lue lisää


21.11.2013

KIIRUUN KOULUKESKUSASIAA

Lue lisää


 

 
katso tästä ajankohtaisin tieto koronatilanteen vaikutuksista palveluihin »