Esteettömyys ja saavutettavuus
Esteettömyys mahdollistaa ihmisten asumisen valitsemassaan paikassa ja sujuvan osallistumisen muun muassa työntekoon, harrastuksiin, kulttuuriin ja opiskeluun. Esteettömyys on yhdenvertaisuutta ja osa kestävää kehitystä.
Esteettömyydessä ei ole kyse vain liikkumisen esteettömyydestä. Siinä otetaan huomioon myös esimerkiksi näkemiseen, kuulemiseen, ymmärtämiseen ja kommunikaatioon liittyvät asiat.
Esteettömyys merkitsee turvallisuutta ja laatua. Se kertoo ajattelutavasta, oikeista asenteista ja erilaisuuden huomioon ottamisesta. Esteetön ympäristö ei erottele ihmisiä heidän toimintakykynsä perusteella. Esteettömyydessä on yksinkertaisesti kyse ihmisten moninaisuuden huomioonottamisesta rakennetun ympäristön suunnittelussa ja toteuttamisessa.
Esteettömästä ympäristöstä hyötyvät kaikki
Osalle meistä esteetön ympäristö on välttämätön, mutta me kaikki hyödymme siitä. Esimerkiksi tavaroiden kuljettaminen, siivous ja tilojen huolto helpottuvat, kun ei ole kynnyksiä, portaita tai jyrkkiä luiskia.
Esteettömyys ei yleensä maksa rakennusvaiheessa esteellistä enempää, kyse on hyvästä suunnittelusta ja suunnitelmien toteuttamisesta.
Ympäristö tai yksittäinen rakennus on esteetön silloin, kun se on käyttäjille toimiva, turvallinen ja miellyttävä, ja kun rakennuksen kaikkiin tiloihin on helppo päästä. Esteettömässä ympäristössä tilat ja niissä olevat toiminnot ovat mahdollisimman helppokäyttöisiä ja loogisia.
Vammaisneuvosto antaa lausuntoja ja kannanottoja esteettömyyteen ja saavutettavuuteen liittyvissä asioissa.
Esteettömyyteen liittyvissä asioissa voit jättää palautetta info@somero.fi tai p. 02 77911.
Päivitetty 31.1.2024 / MS