Esi- ja peruskouluun ilmoittautuminen 5.2.-23.2.
Ilmoittautuminen perusopetuksen ensimmäiselle luokalle sekä aamu- ja iltapäivätoimintaan alkaa Somerolla maanantaina 5.2.2024. Perusopetukseen ilmoitetaan kaikki vuonna 2017 syntyneet lapset sekä aiemmin syntyneet lapset, jotka eivät ole vielä aloittaneet koulunkäyntiään.
Ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen
Perusopetuksen ensimmäiselle luokalle ilmoittaudutaan ajalla 5.2. – 23.2.2024.
Ilmoittautuminen tehdään sähköisesti osoitteessa https://somero.inschool.fi/ ja siellä kohdassa Lomakkeet (HUOM! toimii vain selainversiossa).
Mikäli sähköinen ilmoittautuminen Wilmassa ei ole mahdollista, voi ilmoittautumisen tehdä paperisella ilmoittautumislomakkeella, joita saa esiopetuksen ryhmistä, kaupungintalon neuvonnasta ja sivistystoimistosta. Paperinen lomake täytetään ja palautetaan sivistystoimistoon viimeistään 23.2.2024.
Wilmassa on nähtävillä lapselle osoitettu lähikoulu. Vanhemmat voivat halutessaan anoa koulun vaihtoa toissijaiseen kouluun ilmoittamalla siitä ilmoittautumisen yhteydessä Wilmassa ja lisäksi täyttämällä erillisen paperisen anomuslomakkeen, joita saa sivistystoimistosta. Huhtikuussa kaikki tulevien ekaluokkalaisten huoltajat saavat Wilmaan päätöksen lapsen lähikoulusta.
Aamu- ja iltapäivätoimintaan hakeminen
Kouluilla koulupäivisin järjestettävään aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat hakea 1.-2. vuosiluokan oppilaat. Toimintaan voivat hakea mukaan myös vuosiluokasta riippumatta ne oppilaat, joilla on perusopetuslain mukainen päätös erityisestä tuesta. Toimintaryhmät muodostetaan hakuajan loppuun mennessä saapuneiden hakemusten perusteella. Toiminta on maksullista.
Aamu- ja iltapäivätoimintaan haetaan sähköisesti 31.3.2024 mennessä.
Tässä linkki sähköiseen hakemukseen:
Sähköinen hakemus aamu- ja iltapäivätoimintaan
Koulukuljetukseen hakeminen
Kuljetusten myöntämisperusteet noudattavat voimassa olevia kuljetusperiaatteita, ja ne on luettavissa kaupungin internet-sivuilla ja alla olevan linkin kautta voimassa olevasta Koulukuljetusoppaasta. Koulukuljetukseen haetaan ensisijaisesti sähköisesti kaupungin nettisivujen kautta 30.4.2024 mennessä.
Tässä linkki sähköiseen hakemukseen:
Sähköinen koulukuljetushakemus
Koulukuljetusopas [PDF]
Kouluun tutustumispäivä ti 7.5.2024
Järjestetään kaikissa Someron alakouluissa. Koulut lähettävät erillisen kutsun koteihin
Kaikissa koulunkäyntiin liittyvissä asioissa lisätietoja saa kouluilta ja sivistystoimistosta puh. 040-1268 231.
Ilmoittautuminen esiopetukseen alkaa 5.2.2024
Ilmoittautuminen esiopetukseen tapahtuu ajalla 5.2. – 23.2.2024 varhaiskasvatuksen sivujen kautta.
Sähköinen hakemus esiopetukseen
Varhaiskasvatukseen ja esiopetusta täydentävän varhaiskasvatukseen hakeminen
Tapahtuu ajalla 5.2. – 23.2.2024 varhaiskasvatuksen sivujen kautta.
Sähköinen varhaiskasvatushakemus
Esiopetuskuljetukseen hakeminen
Esiopetuskuljetukseen haetaan sähköisesti kaupungin nettisivujen kautta 30.4.2024 mennessä.
Sähköinen hakemus esiopetuskuljetukseen