Someron vammaisneuvosto
Someron vammaisneuvosto on vammaisten henkilöiden ja heidän järjestöjensä sekä kunnan hallinnon edustajien neuvoa-antava yhteistyöelin. Vammaisneuvosto tekee aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden elämiseen ja suoriutumiseen.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen vammaisneuvosto
Ehdota vuoden 2026 somerolaista vammaistekoa
Vammaisneuvosto on päättänyt aloittaa vuosittaisen vuoden somerolainen vammaisteko tunnustuksen myöntämisen. Tunnustuksen tavoitteena on nostaa esiin paikallisia tekoja, jotka edistävät vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta, esteettömyyttä ja elämänlaatua. Tällainen teko voi liittyä esimerkiksi esteettömyyden parantamiseen palveluissa tai palvelujen kehittämiseen.
Vammaisneuvosto valitsee vuoden vammaisteon saamiensa ehdotusten perusteella.
Ensimmäinen vuoden somerolainen vammaisteko julkistetaan marraskuussa Someron Seudun Kehitysvammaisten tuki ry:n Vammaisten päivän juhlassa.
Ehdotuksia voi jättää elokuun ajan
Ehdotuksia vuoden vammaisteoksi voi jättää 3.8.2026 alkaen kirjallisesti kaupungintalon infoon tai sähköisellä lomakkeella.
Someron vammaisneuvoston edustajat toimikaudella 2025-2029
Maarit Halme, puheenjohtaja / halmemaarit8@gmail.com
Hannele Välimäki, sihteeri / yhteisöllisyyskoordinaattori
Vammaisjärjestöjen edustajat
Someron sydänyhdistys ry: Merja-Liisa Mattila, varalla Pia Maavirta
Someron seudun Hengitysyhdistys: Mari Kuusinen, varalla Eeva Syrjälä
Someron seudun kehitysvammaisten tuki ry: Maarit Halme, varalla Anne Kerko
Someron seudun näkövammaiset ry: Marja Ojala, varalla Kaarina Träff
Kaupungin edustajat
Kaupunginhallituksen edustaja: Ismo Valve, varalla Sanna Rajala
Kaupunginhallituksen edustaja: Henry Seppälä, varalla Kati Fonsell-Laurila
Teknisen lautakunnan edustaja: Riitta Lehtinen, varalla Eerika Torkkomäki
Ympäristölautakunnan edustaja: Kristina Ambrusin, varalla Jari Takala
Sivistyslautakunnan edustaja: Eevi Haho, varalla Elisa Kämäräinen
Vammaisneuvoston kokoukset vuonna 2026
3. helmikuuta
28. huhtikuuta
27. toukokuuta
2. syyskuuta
17. marraskuuta
Kokouspäiviin voi tulla muutoksia.
![Logo [Somero]](client/somero2/images/logo.png)




