Tekstikoko
 
fiilis-alasivu-2017.png
 
Tapahtumakalenteri

 

Tapahtumat

Luistelu-ja leijonakiekkokoulu

Luistelu-ja leijonakiekkokoulu

02.10.2021 klo 10:00 – 11.12.2021 klo 11:00
Liikunta ja urheilu


Luistelukoulussa opetellaan luistelun alkeita pelien ja leikkien avulla. Vanhemmat voivat tulla alkuun mukaan jäälle lapsen kanssa avustajiksi sekä ohjaajiksi, huomioiden ajantasaiset koronaviruksen tuomat ohjeet. Luistelukouluun ovat kaikki tervetulleita kesken kaudenkin. Opetus luistelukoulussa tapahtuu pienryhmissä, joten kaiken tasoisille löytyy oma ryhmänsä, olet sitten ensimmäistä kertaa tai jo kokeneempi luistelija. Pääsääntöisesti alle 8-vuotiaille tarkoitettu. Leijonakiekkokoulu on tarkoitettu pääsääntöisesti kaikille innokkaille vuonna 2014-2015 syntyneille tytöille ja pojille, ikärajoista kannattaa kysyä, luonnollisesti myös aiemmin tai myöhemmin syntyneet leijonakiekkokoulusta kiinnostuneet ovat tervetulleita. Kiekkokoulu on luistelukoulun kanssa samaan aikaan samalla jäällä. Opetus leijonakiekkokoulussa tapahtuu pienryhmissä. Kiekkokoulussa opetellaan kiekkoilun perusteita ja myöhemmin on mahdollista siirtyä myös jääkiekkojoukkueisiin.

Sijainti: Jäähalli, Joensuuntie 51 31400 Somero
Yhteyshenkilö: Maija Laine


Onko tämä jättämäsi ilmoitus? Voit muokata sitä antamalla salasanasi alla olevaan kenttään::