Liiketoiminnan kehittäminen ja tuet yrityksille
Palkkatuki Te-palveluilta ja
palkkatuki- / oppisopimuslisä kaupungilta
Voit saada palkkatukea palkatessasi työttömän työnhakijan, jonka työllistymistä vaikeuttaa esimerkiksi pitkä työttömyys, ammattitaidon puute, vamma tai sairaus. Palkkatukea haetaan TE-toimistosta, se on harkinnanvarainen ja perustuu työttömän työnhakijan tarpeisiin.
Somerolaisena tai Somerolla toimivana työnantajana voit saada enintään 6 kk ajan palkkatuen päälle lisätuen, joka on maksimissaan 500€ / kk työllistettävää kohden. Lisätuen saanti edellyttää että TE-palvelut on myöntänyt palkkatuen. Mikäli palkkatukimäärahat ovat loppu voi silti saada pelkän palkkatukilisän, kunhan oikeus palkkatukeen on olemassa. Kaupungin palkktukilisähakemukset käsitellään elinvoimapalveluissa kehittämispäällikön toimesta.
Palkkatukilisä on myös haettavissa mikäli TE-palveluiden palkkatukimäärärahat olisivat loppu (kunhan TE-palveluiden palkkatukikriteerit muuten täyttyvät).
Lisätukea voit saada myös työllistäessäsi oppisopimuksella somerolaisen, työtä vailla olevan henkilön. Tämän tuen määrä on 300€ / kk, maksimissaan 6kk.
Tarkemmista ehdoista voit lukea alla olevista liitteistä.. Suosittelemme käyttämään sähköistä hakukanavaa.
Te-palvelut:
Palkkatuki
Someron kaupungin tuet
Palkkatukilisä: Sähköinen hakulomake
Palkkatukilisä: Sähköinen maksatushakemus
Oppisopimustuki: Sähköinen hakulomake
Oppisopimustuki: Sähköinen maksatuslomake
Voit myös hakea tukea täyttämällä alta löytyvän lomakkeen ja lähettämällä sen postitse.
Someron kaupunki tukee Somerolla toimivia yrityksiä, yhdistyksiä sekä yksityisiä työnantajia nuorten työllistämiseksi Somerolla välillä 1.5. – 30.9. 2024.
Haku on nyt auki ja jatkuu niin kauan kun tukea riittää. Määrärahaa työllistämiseen on varattu 12 000 euroa. Löydät tuen ehdot ja hakukanavan alta avaamalla "haitarin" vihreästä nuolesta.
Työnantajan kesätyötuki nuorten työllistämiseen
Myönnetyn tuen hakemista maksuun voi tehdä kesätyöjakson päätyttyä täältä:
https://www.ely-keskus.fi/web/yrittajan-talousapu/etusivu
Yrittäjän talousapu palvelusta saat luottamuksellista, maksutonta ja asiantuntevaa tukea ja neuvontaa. Yrittäjän talousavun neuvojat ovat yrityksen talouden ja sen terveyttämisen asiantuntijoita. Pääset alkuun soittamalla tai jättämällä yhteydenottopyynnön lomakkeen kautta. Ota rohkeasti yhteyttä, niin etsitään yhdessä keino päästä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen!
Yrittäjän talousapu -neuvontapalvelu on avoinna
- suomeksi ma–pe klo 9–16.15 numerossa 0295 024 880 (pvm/mpm)
- på svenska to kl 9–16.15 tfn 0295 024 881 (pvm/mpm)
- In English Mon.–Fri. 9–16.15 tel. 0295 024 882 (pvm/mpm)
- yhteydenottopyyntö lomakkeella (webropol.com)
- poikkeusaukioloajat (suomi.fi)
- Usein kysyttyä